Kampanjan kuvassa ovat mukana esittävän taiteen eri sukupolvien edustajat: 

• näyttelijä Ismo Kallio
• näyttelijä ja professori Vesa Vierikko
• tanssija Katri Soini
• näyttelijä Krista Kosonen
• tulevaisuuden tähtenä Jimi 5 v.

Ismo Kallio
näyttelijä 

Tapasin 10-vuotiaana Marja Korhosen Turun kaupunginteatterissa ja myöhemmin hän kehotti minua hakemaan Teatterikouluun.
Siihen aikaan harva näyttelijä oli käynyt teatterikoulua. Yleisin tapa oli saada harjoittelijapesti teatteriin ja sitä reittiä päästä näyttelijäksi.

Pääsykokeet olivat Kansallisteatterin Pienen Näyttämön rakennuksessa, joka oli silloin juuri valmistunut vuonna 1954. Sitä ennen teatterikoulu oli Kirjan näyttämön eteisessä eikä oppilailla ollut mitään omia tiloja, eväät ja tavarat pidettiin narikan kenkälokerikossa. Teatterikouluaikana päästiin harjoittelemaan Kansallisteatterin pienelle näyttämölle aamuisin kello 9-10.30 ja iltapäivisin 15.30-17.00. Se oli hienoa.  Silloin ei tehty esityksiä, mutta Teatteripäivien yhteydessä pidettiin näytteitä.

Kurssillani teatterikoulussa 1950-luvulla oli seitsemän miestä ja kolme naista, edellinen kurssi oli ”likkakurssi”. Teimme paljon yhdessä opiskeluaikana ja vielä nykyisinkin tapaamme melko säännöllisesti. Meidän kurssilla oli kaksi ohjaajaoppilasta, Elina Lehtikunnas ja Väinö Lahti.

Mieleenpainuvin opettaja oli Wilho Ilmari – tietysti! Legenda jo eläessään. Hän oli suurenmoinen rehtori, lämmin ihminen ja tavattoman sympaattinen henkilö. Wilho Ilmari oli nuorena erinomainen näyttelijä ja sitten ohjaaja, teatterijohtaja ja Suomen Teatterikoulun rehtori. Sakari Puurunen oli apulaisrehtori ja opetti näyttelijäntyötä.

Liikunnanopettajina olivat loistavat Elsa Sara ja Ritva Arvelo, joka oli innostunut commedia d’artesta. Kauko Jalkanen oli miekkailuopettaja ja Katri Pasanen oli lauluopettaja. Nuori, juuri yliopistosta valmistunut Ritva Ahonen oli äänenmuodostuksen ja lausunnanopettaja. Vierailevia opettajia olivat Reijo Wilenius, joka luennoi kulttuurihistoriasta ja Eino Krohn, joka luennoi teatterihistoriasta.

Opetus oli meidän mielestä aika hyvää. Silloin oli pitkät koulupäivät, koulussa piti olla eikä voinut myöhästyä tai ”pinnata”.

Ensimmäisenä teatterikouluvuonna ei periaatteessa saanut esiintyä missään, mutta Vilho Ilmari otti meidät mukaan Venetsian kauppias -esitykseen Kansallisteatterissa, siellä oltiin lähes koko kurssi venetsialaisina. Minäkin olin Ansa Ikosen paasipoikana.

Kun Kalle Holmbergista tuli Teatterikoulun rehtori hän pyysi minua opettajaksi ja niin aloitin Marja Korhosen assistenttina vuonna 1968. Olen kyllä näyttelijä pohjimmiltani, mutta opetin Teatterikoulussa 1968-85, vakituisena tuntiopettajana.

.

Vesa Vierikko               
näyttelijä, näyttelijäntyön professori Teatterikorkeakoulussa

Minuakin opettivat Ritva Arvelo, joka opetti näyttelijäntyötä, ja Ritva Ahonen-Mäkelä, silloin jo vanhempi rouva, joka opetti meille klassista lausuntaa. Myös Ritva Valkama ja Marja Korhonen opettivat meille  improvisaatiota ja näyttelijäntyötä, muita opettajia olivat mm Kalevi Kahra, Heikki Kinnunen, Vesa-Matti Loiri ja Ismo Kallio.

Opiskeluaikana työstimme ensimmäisen vuoden jälkeen lähes koko ajan jotain näyttämölle, mutta esityksiä oli oikeastaan vasta parina viimeisenä vuonna. Työllistimme kyllä aika paljon Tikapuu-teatteria (nykyisen opetusteatterin edeltäjää). Teimme isoja näytelmiä kuten Genet’n Parveke, jota esitettiin Koiton salissa Simonkadulla.

Meidän vuosikurssi oli aika vahvasti ensemble, teimme paljon yhdessä. Arto af Hällström ohjasi meille jo Teatterikouluaikana kolme näytelmää ja sittemmin valmistuttuamme moni samalta kurssilta kokoontui Ryhmäteatterissa. 

Nykyisinkin opiskelijoiden eri vuosikursseja pyritään pitämään ”kasassa”, tuetaan ensemble-ajattelua ja yhdessä tekemistä, mukana ovat myös ohjaaja- ja dramaturgiopiskelijat sekä valo- ja äänisuunnittelijat. Toiset vuosikurssit jakautuvat helpommin ja toiset nivoutuvat yhteen tiiviimmin ja oppivat tuntemaan toistensa työskentelytavat.

Yhteistyötä muiden taidekorkeakoulujen kanssa on nykyisin enemmän ja toivotaan, että ensemblet muodostuisivat laajemmiksi. Aalto-yliopistosta lavastus- ja pukusuunnitteluopiskelijoita otetaan mukaan produktioihin niin paljon kuin mahdollista ja elokuvaopiskelijoiden kanssa on vuosittain yhteisiä kursseja, jotta nuoret elokuvaohjaajat saisivat oppia, miten näyttelijää ohjataan kameran edessä ja kameralle. Taustalla on ajatus siitä, että jos opiskelijoista muodostuu kiinteä ryhmä, he voivat myöhemminkin työskennellä itsenäisesti.

Omana opiskeluaikanani ei tehty kuunnelmia kuten nykyisin, elokuvapuolta ei ollut ollenkaan, kamerat olivat melkein kielletty. Meidän opinnot keskittyivät näyttämötyöskentelyyn. Itse pääsin melko pian opintojen jälkeen työskentelemään kameran kanssa, kun olin mukana Ylessä ja Maikkarissa tekemässä viihdettä. Tänä päivänä kamerat ovat läsnä paljon enemmän, opiskelijat tottuvat nopeammin katsomaan roolihenkilöä eivätkä enää katso itseään. 

Musiikkiopetusta on ollut ennenkin, mutta se oli opiskeluaikanani enemmän henkilökohtaista ja kehonhallinnan opiskelua. Nykyisin kehitetään musiikkiteatteriajattelua, opiskellaan musiikkiteatterissa näyttelemistä, jotta sekin ala kehittyisi eteenpäin. Nyt pyritään luomaan uudenlaisia teoksia, joissa käytetään musiikkia. Vuonna 2010 toteutettiin laaja-alaisena taidekorkeakoulujen yhteistyönä musiikkiteatteriproduktio Vapautuspassio, joka tehtiin teksteistä ja sävellyksestä alkaen opiskelijoiden voimin.

Katri Soini,
tanssija-koreografi, tanssitaiteen maisteri 1987

Olin niiden ensimmäisten joukossa, jotka hakivat ja pääsivät sisään, kun tanssin koulutusohjelma perustettiin vuonna 1983.  Silloin opiskeltiin useissa tiloissa ympäri kaupunkia: Eteläisellä rautatiekadulla, Ehrensvärdintiellä, Bulevardilla eli reissattiin kyllä paljon tuntien välillä. Sitten saatiin omaan käyttöön pari tanssisalia Pursimiehenkadulta ja opiskelusta tuli sillä lailla keskittyneempää.

Koko työurani olen ollut freelancerina, vuodesta 1987 olen esiintynyt ja opettanut. Lokakuussa päättyi 7 viikon opetusjakso tanssin kolmoskurssin kandiopiskelijoiden kanssa TeaKissa. Marraskuussa pidin viikon tiiviskurssin Riikassa, Latvian Kulttuuriakatemiassa ja joulukuussa esiinnyn Ervi Sirénin koreografioimassa sooloteoksessa Katu.

Opiskeluaikaani verrattuna ihmisiä on tällä alalla nyt paljon enemmän ja tanssitarjonta on siten lisääntynyt sekä esitysten muodossa että koulutusvaihtoehtona. Osa valmistuneista jää toimijoiksi alalle ja osa käyttää oppejaan joissain muissa tehtävissä.

Valmistuneiden myötä näkemys suomalaisesta nykytanssista on muokkautunut ja vaihtuvien tekijöiden mukana se myös elää koko ajan.  Opiskeluaikanani ei ollut oikeastaan mallia siitä, mitä on suomalainen nykytanssi; meillä oli silloin paljon amerikkalaisia opettajia ja suomalaisopettajatkin opettivat lähinnä niitä vaikutteita, mitä olivat itse opintomatkoillaan omaksuneet. Meitä jo silloin opettaneista alalla toimivat edelleen aktiivisesti ainakin Ervi Sirén ja Tarja Rinne.

Kun tanssitaiteen laitos vietti 20 v juhlaa, niin mukana olivat lähes kaikki ensimmäisen kurssin opiskelijat. Se kertoo siitä, että yhteys on säilynyt.  Kun tiiviisti opiskellaan 3-4 vuotta, niin vaikka ei aina tultaisi toimeen keskenään, niin silti jotain yhteistä jaetaan koko ajan. Yhdessä työskenteleminen - treenaaminen ja harjoitteleminen - on aika henkilökohtaista ja intiimiä; ollaan todella lähellä, paljon ihan fyysisessä kontaktissa, koetaan harjoitusten epävarmuudet ja ensi-iltojen huumat, jaetaan sama pukuhuone, käydään yhdessä suihkussa – se on melko erilaista yhdessä olemista kuin istua pöydän takana luennolla. Kyllä se ihmiseen jälkensä jättää.

Tähän kampanjaan lähdin mukaan, kun minua pyydettiin. Asia tuntuu tärkeältä ja mukana olemisen arvoiselta.

Krista Kosonen
näyttelijä, teatteritaiteen maisteri 2009

Tämä on hieno koulutus. Kuten kaikki opettajani ja opiskelutoverini tietävät, olen hyvinkin viihtynyt Teatterikorkeakoulussa, lähes jokaisen kurssin käyneenä – ja opiskelin kaikki extratkin, mitä vain sain.

Sain hyvät eväät ammattiin. Ainakaan vielä ei ole tullut sellaista hetkeä, että olisin ollut täysin ulalla, ja on tullut aika paljon töitä tehtyä. Se on osaltaan vaikuttanut siihen, että olen työllistynyt hyvin, kun sain hyvän koulutuksen.

Tässä koulutuksessa on vielä tärkeätä sekin, että hyvin moni kurssi on sellainen, jonka jokaisen ihmisen olisi hyvä käydä, vaikka sehän ei tietenkään ole mahdollista. Ne ovat sellaisia kursseja, jotka rikastuttavat henkisesti ja myös siviiliminää; joilla opitaan tuntemaan itseä ja olemaan kontaktissa omien tunteiden kanssa, ne ovat ihan yhteiskunnallisestikin tervehdyttäviä.