Avaintietoa Pyrkiminen Opiskelu Esitykset Tutkimus
Yhteisopetus perusopetuksen kanssa ja erillisopinto-oikeus
TeaK
Navigaatio
Oikopolut
Yhteisopetus perusopetuksen kanssa ja erillisopinto-oikeus

 

Teatterikorkeakoulun perusopiskelijoiden yhteiset kurssit järjestetään vuonna 2011 toukokuussa viikoilla 19 ja 20,  kesäkuussa viikoilla 23 ja 24, elokuussa viikoilla 33, 34 ja 35 sekä joulukuussa viikolla 50. 

Päiväopetuksena järjestettäviin, eri aiheisiin työpajoihin ja teoriakursseille otetaan avoimen yliopiston kautta opiskelijoita kun kursseille jää opiskelupaikkoja. Tarvittaessa kursseille haluavalta kysytään perusteluja kurssille hakeutumiselle ja/tai koulutustietoja.

Muina aikoina järjestettävään opetukseen voidaan myös ottaa ulkopuolisia opiskelijoita erillisopinto-oikeudella. Tiedot niistä kursseista, joille yksittäisiä opiskelijoita  otetaan, ilmoitetaan lukukausittain tällä palstalla. Kurssin opettaja päättää soveltuuko  kurssille hakeutuva erillisopiskelija mukaan opetusryhmään.


TeaK-perusopetuksen yhteiskurssit keväällä 2012

Tuntematon kaupunki 6 op

Butoh Aesthetics Workshop / Buton historiaa ja tekijöitä 2 cr.

URBAN VIMBUZA - afrikkalaisen kulttuurin työpaja 1 op

VIERAAT KULTTUURIT –kurssit /  yhteensä 1 op / 2 op:
Näköaloja lännestä itään ja idästä länteen
Tarinasta teatteriksi  luennot + workshop
Shifting Dialogues /International Symposium 

Shintaishi / Body poetry -workshop 1 cr.

Sävellystyöpaja II  3 op

__________________________________________________
_________________________________________________________



TUNTEMATON KAUPUNKI -työpaja 6 op
Aika: to 26.4. klo 10-16 tutustumistapaaminen; kurssin toteutus 13.-31.8.2012
Vetäjä: kuvataiteilija Erkki Soininen
Opiskelijamäärä: 15 
Avoimen yliopiston opintomaksu: 60 €
 
Avoimen yliopiston opiskelupaikkoja: 3-4 
/ liitä ilmoittautumisen lisätietoihin lyhyt perustelu miksi olet kiinnostunut kurssin aiheesta ja/tai cv-tietosi.
Ilmoittautumisaika: 24.1.-16.4.2012

Kurssi perehdyttää opiskelijat paikka- ja tilannesidonnaisen taiteen historiaan, teoriaan sekä tarjoaa mahdollisuuden toteuttaa kurssin lopuksi teoksensa kaupunkitilassa Tuntematon kaupunki-tapahtumaan. Kurssille osallistuminen ei edellytä aiempaa kokemusta paikkasidonnaisesta taiteesta. Ryhmän toivotaan olevan mahdollisimman heterogeeninen.

Mitä Public Art on ja mitä se tekee ?
by Mary Jane Jacob, riippumaton kuraattori ja professori,
The School of the Art Institute of Chicago, May 2004

Ihmisten tarvitsee ällistyä. Me haluamme tulla yllätetyiksi, viihdytetyiksi, inspiroiduiksi  ja valaistuiksi... ja löytää toivon. Taide voi tehdä sen.  Public Art (taidemuseoissa esitellystä
taiteesta erotettuna) on sisäsyntyisesti sidonnaista paikkaan ja kaikkeen siihen mitä se sisältää ja tarkoittaa konkreettisesti, kulttuurisesti, poliittisesti, henkilökohtaisesti...
Public Art osallistuu siihen mitä taide pohjimmiltaan tekee: havaintojemme arkiseen herättämiseen. Se voi tuoda meille uuden tietoisuuden, tunteen korostuneesta, syventyneestä itsetutkiskelevasta tietoisuudesta. Ja  paikkasidonnainen public art  -  sijoittuessaan jokapäiväisten paikkojen ja rytmien lomaan  -  voi olla kaikkien artikuloiduin tekemisen tapa.  

….tälläinen taide voi olla voimakas keino kommunikoida. Se voi saattaa meidät varsinaisiin keskusteluihin toisten kanssa tai se voi antaa meidän vaikuttaa sanomattomin tavoin. Näiden töiden kautta voimme nähdä itsemme ja itsemme ulkopuolelle. Näin tehdessään public art antaa, ei vain paikkojen, mutta ihmistenkin
muuttua.

Kurssin aikataulu:
Avaus: to 26.4.2012 ryhmän tapaaminen, kirjallisuuslista ja tututuminen valittuun kaupunkitilaan 10-16
ma-ti 13.-14.8.  Installaatiotaiteen historiaa,  luento Erkki Soininen 10-17
ke 15.8. Teosalueen historian esittely, luento tutkija Martti Helminen 10-12   
Kierros valitussa kaupunkitilassa 13-16
to 16.8.  Ryhmäopetus (RO) 10-12/  Henkilökohtainen ohjaus (HO) 13-17
pe 17.8.  RO 10-12 /HO 13-17
la  18.8.  Omaa työskentelyä (OT)
su  19.8.  OT
ma 20.8. RO 10-12/HO 13-17
ti    21.8.  RO 10-12/HO 13-17
ke   22.8. RO 10-12/HO 12-17
to   23.8.  RO 10-12/HO 12-17
pe  24.8.  RO 10-12/HO 12-17
la   25.8.  OT
su   26.8. OT
ma 27.8. Tapahtuman valmistelu (TV) 10-17
ti    28.8. TV 10-17
ke  29.9. TV 10-17
to  30.8.  Tuntematon kaupunki-tapahtuma 10-17
pe 31.8.   Loppukeskustelu 10-17

__________________________________________________

Butoh Aesthetics Workshop 1 cr. 
Time: Mon-Fri 7th-11th May, Mon-Wed 9am -1pm, Thu 9am-4pm and Fri 9am-1pm, dance studio 522
Open university fee: 10 € 
Enrollments / Ilmoittautumisaika: 25.1.-23.4.2012
Open university study places: 2-3

In the workshop Ken Mai focuses on combining Butoh & Zen world in his teaching, which he practiced 20 years at temple and monastery in Kyoto Japan. He will concentrate on natural movement and various methods of movement using the imaginations. By observing the body, mind, senses, emotions and breathing the invisible energy of feeling can be found behind the visible movement. How they are related to each other. Listening and seeing the sound of movement and the silence holds the key to open your creativity.

Teacher: Ken Mai is a Japanese Butoh artist, choreographer and teacher based in Helsinki since 2006. He studied unique style of both Butoh founder, Kazuo Ohno and Tatsumi Hijikata and has also studied German expressionist dance which has considerable influenced on Butoh. His style of performance and teaching combines Butoh elements with a background in acting, gymnastics, singing, martial arts, yoga, and Zen Meditation. Ken Mai has been teaching, performing, directing and collaborating with acclaimed musicians, sculptors, painters and visual artists over Europe, Russia, Mexico, Himalaya and Japan.


Buton historiaa ja tekijöitä
Aika: pe 11.5.2012 klo 14-17
Luennoitsijat: Ari Tenhula, Emmi Venna, Anna Thuring ja Jukka O. Miettinen

__________________________________________________


URBAN VIMBUZA - afrikkalaisen kulttuurin työpaja 1 op
Aika: ma-pe 7.-11.5., ma-ke klo 9-13, to klo 9-16 ja pe klo 9-13
Vetäjä: Näytteilijä /Afrikan tuntija  Micke Renlund on vuosina 1992 – 2008 tehnyt yhteistyötä professori Mapopa Mtongan kanssa Sambiassa ja Suomessa ja toteuttanut useita Urban Vimbuza työpajoja
Avoimen yliopiston opintomaksu: 10 €
Ilmoittautumisaika: 25.1.-23.4.2012 A
Avoimen yliopiston opiskelupaikat:  2-3

Urban Vimbuza -työpajassa opetetaan parannusrituaalin lauluja, rumpurytmikuviota ja tansseja. Näiden merkityksiä selvitetään ja näin mahdollistetaan osallistujille rituaalin eri vaiheiden ymmärtäminen. Rituaali on yhteisöllinen ja kaikki osallistujat ovat mukana luomassa rituaalin henkistä tilaa ja oppimassa lauluja ja tansseja. Pajassa avataan käytännön kautta myös rituaalitutkimuksen konseptit ja sen linkki dramaturgiaan.

Urban Vimbuza -työpajassa opetetaan parannusrituaalin lauluja, rumpurytmikuviota ja tansseja. Näiden merkityksiä selvitetään ja näin mahdollistetaan osallistujille rituaalin eri vaiheiden ymmärtäminen. Rituaali on yhteisöllinen ja kaikki osallistujat ovat mukana luomassa rituaalin henkistä tilaa ja oppimassa lauluja ja tansseja. Pajassa avataan käytännön kautta myös rituaalitutkimuksen konseptit ja sen linkki dramaturgiaan.

Vimbuza -rituaalia tavataan Malaŵin ja Itä-Sambian tumbukoiden, sengojen ja bizojen parissa. Sen avulla parannetaan erityisesti psykofyysisiä sairauksia, joissa erilaiset henget tulevat potilaaseen aiheuttaen hallusinaatioita ja fyysisiä kipuja. Tällaisia henkiä voivat olla kulttuurille vieraat elementit, jotka ovat aiheuttaneet ihmisten psyykessä epätasapainoa. Myös esi-isien henget voivat välillisesti vaikuttaa sairauden syntyyn. Rituaalin dramaturgiassa käydään laulujen, tanssien ja rumpujen avulla läpi tarinoita, jotka johdattavat parantumiseen.

Urban Vimbuzan on kehittänyt edesmennyt Sambian Professori Mapopa Mtonga (1946-2008). Hän oli kansainvälisesti arvostettu musiikkikulttuurien ja teatterin tutkija, sekä perinteentaitaja. Hän oli omassa kylässään perehtynyt Vimbuza-parannusrituaaliin. Hän opiskeli etnomusikologiaa Belfastissa uranuurtajan John Blackingin opissa. Mtonga on myös opettanut ja tehnyt tutkimustyötä laajalti Afrikassa, Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Näillä matkoilla hän kehitti  ns. Urban Vimbuzan, jolla on onnistunut avaamaan Vimbuzan sisältöä ja merkitystä länsimaisille ihmisille. 

__________________________________________________

 

VIERAAT KULTTUURIT –kurssit /  yhteensä 1 op / 2 op:

Osallistumalla kahdelle ensimmäiselle kurssi-osiolle saat 1 op suorituksen ja osallistumalla lisäksi International Symposiumiin Shifting Dialogues saat yhteensä 2 op.
Avoimen yliopiston opintomaksu: 10 €
Ilmoittautumisaika: 25.1.-23.4.2012
Avoimen yliopiston opiskelupaikat: 5


Näköaloja lännestä itään ja idästä länteen
Aika: Ma-ke 7.-9.5.2012, klo 14-17
Luennoitsijoina Anna Thuring ja Jukka O. Miettinen

Teoriaa, historiaa ja lukuisia näytteitä vieraiden kulttuurien ymmärtämisestä, lainoista, hyväksikäytöstä ja kohtaamisista. Pohditaan orientalismia ja post-kolonialismia erityisesti Aasian kulttuurien kautta, mutta myös Afrikka on jossain määrin mukana.

Tarinasta teatteriksi  luennot + workshop
Aika: Ma-ke 14.-16.5., klo 9-13
Vetäjä: MuT Reijo Lainela

Tarinankerronnan muuttuminen teatteriksi Aasiassa. Kokonaisuus kombinoi luentoja, demonstraatioita ja työpajaa. Musiikkitieteen tohtori Reijo Lainela esittelee jaavalaisen varjoteatterin rakennetta, tekniikkaa ja kertojantaidetta. Jukka O. Miettinen luo yleiskatsauksen kertojantaiteen ja nukketeatterin välisiin suhteisiin eri Aasian kulttuureissa.

Workshopin osallistujilla on mahdollisuus tehdä lyhyitä nukketeatterikohtauksia perinteisillä jaavalaisilla nukeilla. Osa workshopista pidetään Indonesian suurlähetystössä Kuusisaaressa


Shifting Dialogues /International Symposium 
Time: Fri-Sat 18th-19th May

The Politics of Site, Locality & Context in Asian Performance and Visual Arts May 18-19, 2012 Academy of Fine Arts and Theatre Academy, Helsinki The Asian Art and Performance Consortium (AAPC) of the Academy of Fine Arts (Kuva) and the Finnish Theatre Academy Helsinki (Teak) will jointly host a two-day symposium focusing on site, locality and context in Asian and trans-cultural performance and fine arts.

Topics of the symposium include:

Site, Locality, Context: How do we approach and negotiate these terms today?

Buying & Selling the Tradition: How is the balance of economic power reflected in visual and performing arts today? Is the loss of ritual context for traditional performance inevitable? What forms does the commodification of traditions take? What is the effect of artistic research training on local traditions of performance and visual art in Asia? The effects of cultural tourism on the transmission of traditional lineages?  

Re-articulating orientalism/occidentalism: Have conditions in a post-postcolonial world eliminated orientalist and occidentalist concerns or have these discourses of power-knowledge reinvented themselves within a `globalized` and `cosmopolitan` paradigm?

Aesthetics: What are the aesthetics corresponding to the new equations of economic and political power? Has the aesthetics of the left versus the State been supplanted by an aesthetics with multiple centers, and struggles for hegemony between groups within civil society?

Vanguard culture: Are there new avant-gardes or vanguards responding to new economic conditions?

Tensions and trends: Struggles for hegemony among practitioners and theorists of Asian performance and visual arts. 

__________________________________________________

Shintaishi / Body poetry -workshop 1 cr
by Yosuke Ohashi and TAICHI-KIKAKU company
Time: Mon-Wed 14th-16th May, daily from 2 - 5pm, dance studio 702
Participants: 16
Open university Fee: 10 €
Enrollments / Ilmoittautumisaika: 25.1.-23.4.2012
Open university study places: 2-3

What is the “Shintaishi (=Body poetry)”? It’s the fantasy or mysterious play which is understandable all over the world despite with almost no words and no subtitles. As we travelled around the world performing our work we were slowly able to formulate this play . That is we creatures make almost all of the communication with each other through exchange of Ki energy (invisible and spiritual) radiated between each others existence. 

3 days program  

1st day : BASIC   / main theme : basic theory and technique of BODY POETRY

1  What is Shintaishi / Body poetry ?: context of body poetry

2  The difference between European performance and Asian/Japanese performance

3  Warming up : relaxation of 3 fundamental elements in Body Poetry

 ① Shintai (Body ) Funya Funya exercise using movement of wave
 ② Ki energy ( spiritual energy ) Laughing exercise  
 ③ Omoi (Imagination with emotion) curtain call lesson

                                                         Break

4  Basic exercise of Ki energy   (using open close style)

5  Carrying ki energy ball / by oneself /with partners 

 
6  Ki -Voice exercise : resonance walking 


2nd day : Development   / main theme : how to use the ki-energy in theatrical drama

  1  The difference between European theatre and Asiatic / Japanese theatre  (theater horizontal and theater vertical ) (As for reference : Small history of Japanese theatre “NOH KYOGEN ” ”KABUKI” “BUTO”)

  2  Warming up : three movement for body health : BLABLA , GRONGORN,  FuNYAFuNAY   Abandon of body on the earth

  3  The small presentation of Japanese “Noh and Kyogen” theater and “Kabuki ” monologue  by Yosuke

  4  Basic training of Japanese Noh and kyogen style  
                                                 Break 
 
  5  Development from techniques of Asiatic/Japanese theatrical drama

  ①  Ma (in-between):interval of space and time with full of ki energy.
       Seaweeds and waves in the sea> exercise : typical Japanese dramaturgy  

  ② Current of ki energy ( basic training , carrying ki ball  and grass and wind )

  ③  Misty dance : dance of currency of ki energy  (small explanation about   Japanese BUTO dance )
  ④  Forming of ki energy (throwing the voice ) 
 

 3rd day : Creation  / main theme : the Symbolic fantasy from the subconscious mind   ( Body poetry is the Symbolic fantasy in the subconscious mind)

   1  The small performance of Body poetry / black dog by Yosuke: What is symbolic form ? Symbol tells about your own subconscious world

   2  Symbolic form and Inspiration form. How is today’s sea (symbolic ) and  form of color (inspiration)  /  Empty space lesson : empty chair , empty trunk
                        
   3  Who and What lives in our mind ? (As for references Curl Gustf Yung’s   archetype theory )
                                                                     Break

   4  Applied drama based on Body poetry  “Mysterious zoo”. As for reference :comparison between Body poetry and Applied drama


Shintaishi performance by Taichi-kikaku Company

Time: Fri 18th May, 7pm in Theatre Academy

___________________________________________________

 

SÄVELLYSTYÖPAJA II  3 op

Opettaja: säveltäjä Olli Koskelin

Aika: ma-pe 4.-8.6. ja 11.-15.6.  klo 9.30-12.30, musiikkiluokka 
Avoimen yliopiston opintomaksu: 30 € 
Ilmoittautumisaika: 25.1.-21.5.2012
Avoimen yliopiston opiskelupaikat: 2 / enintään 4 / ilmoittautumisjärjestys

Sävellystyöpajan II painopiste on opiskelijoiden omien sävellysten ja kurssin aikana tehtävien harjoitustöiden tarkastelussa, analysoinnissa ja purkamisessa. Sävellykurssi ykkösen sisällön painopiste on jo sävellettyjen eri aika- ja tyylikausien teosten analysointi ja tutkiminen. Analysoinnin avulla opitaan ymmärtämään niitä monia lähestymistapoja ja metodeja, joilla sävellykset syntyvät.


Kurssi kakkosen tavoite on oppia omien töiden tarkastelussa musiikillisten ideoiden kehittelyssä ja jäsentelyssä tarvittavien “työkalujen” ja käsityötaidon monipuolista hallintaa. Tehtävien purku tapahtuu kuuntelun, keskustelun ja  nuotinluvun avulla. Sävellyskurssi 2 on tarkoitettu sekä Sävellystyöpaja I –kurssille osallistuneille, mutta sille voi osallistua myös vaikka ei olisi ykköskurssia suorittanut. Kurssit ovat itsenäisiä kokonaisuuksia.

 

 

 

 


 

Päivitetty: 25.01.2012
JulkisetArkisto

Päivitetty: 25.01.2012 Anna Nybondas