| Oikopolut |
| Tutkinnnon suorittaminen | |
|
Opetus
Seminaarit ja orientoivat kurssit pyritään järjestämään vuosittain, muu opetus vaihtelee paljolti näköpiirissä olevien opiskelijoiden tarpeiden mukaan, käytettävissä olevia määrärahoja sekä opetuksen kehittämistä silmällä pitäen. Opetuksesta ilmoitetaan vuosittain erikseen, ks. opetus. Jatko-opintojen ohjaus ja opintosuorituksetEsittävien taiteiden tutkimuskeskuksen johtoryhmä nimeää jatko-opiskelijalle koulutusohjelman professorin ja taiteellisen tutkimuksen professorin esityksestä yhden tai kaksi ohjaajaa. Ohjaajalla on oltava tohtorin tutkinto tai vastaavat ansiot. Jatko-opiskelijan tulee keskustella ohjaajiensa, taiteellisen tutkimuksen professorin, ja koulutusohjelman professorin kanssa vastuista ja velvollisuuksista sekä keskinäisestä työnjaosta. Opiskelijan tulee solmia ohjaajiensa kanssa ohjaussopimus. Ohjaajien tehtävänä on ohjata opiskelijaa henkilökohtaisen jatko-opintosuunnitelman ja tutkimussuunnitelman laatimisessa, noudattamisessa ja päivittämisessä. Jos tutkimussuunnitelma muuttuu olennaisesti, se tulee hyväksyttää tutkimuksen kehittämisyksikön johtokunnassa. Ohjaajien tulee ohjata tutkimuksen ja taiteellisen työn suunnittelussa ja toteuttamisessa sekä väitöstutkimuksen laatimisessa. Heidän tehtävänään on myös kannustaa opiskelijan omatoimista opiskelua ja auttaa opiskelijaa julkaisujen, esitelmien ja esitysten valmistamisessa sekä kontaktien luomisessa tiede- ja taideyhteisöön. Opiskelijan itsensä on tarpeen pitää kirjaa eri tapahtumista ja opintosuorituksista, jotka kirjataan opintojen loppuvaiheessa. Taidekorkeakoulujen jatko-opiskelijat voivat varsin vapaasti osallistua muiden taidekorkeakoulujen järjestämään opetukseen. Poikkitaiteelliset ja tutkimukselliset virikkeet ovat osoittautuneet antoisiksi samoin tutustumiset yli korkeakoulujen rajojen. Opintojen eteneminen
Jatko-opintojen ja tutkimuksen suositellaan etenevän seuraavien vaiheiden kautta:
Päätoiminen jatko-opiskelu edellyttää siis taloudellisia järjestelyjä. Tähän on syytä varautua, koska se on sidoksissa myös motivaation ja kiinnostuksen säilymiseen. Teatterikorkeakoulun puolelta tuetaan kaikin käytettävissä olevin keinoin niitä jatko-opiskelijoita, joiden oma motivoituneisuus on hyvää ja joiden työskentelystä on selvästi nähtävissä että se etenee laadukkaasti. Jatko-opintojen onnistuneessa läpiviemisessä on kuitenkin erilaisia vaiheita, joista osa on mahdollista suorittaa osapäiväisenä muun työn ohessa. Taiteelliset tuotannot
Taiteellisten töiden tekijöille on siksi erittäin tärkeää realististen tuotanto-järjestelyjen aikaansaaminen. Kokemus on osoittanut, että ammattitaitoinen tuottaja on taiteellista työtä tekevän koreografin tai ohjaajan tärkein työpari. Suomen Akatemia ja Taiteen keskustoimikunta yhdessä Opetusministeriön kanssa pyrkivät selvittämään erityistä apurahajärjestelmää, jonka tarkoitus on edistää nimenomaan taidekorkeakoulujen kehittyvää tutkimusta. Opintotuki
Tutkijakoulutettavan tehtävä
Musiikin ja näyttämötaiteen tutkijakoulu
TeaKin valo- ja äänisuunnittelun jatko-opiskelijoilla on 1-2 palkallista (2-4 vuotista) jatko-koulutuspaikkaa Taideteollisen korkeakoulun koordinoimassa elokuva- ja mediatutkimuksen valtakunnallisessa Elomedia-tohtoriohjelmassa. Rehtorin apurahat Teatterikorkeakoulun rehtorilta voi anoa työskentelyapurahoja sekä apurahoja erityisiin kuluihin, kuten esiintymisiin kongresseissa tai muihin työn kannalta tärkeisiin matkoihin ja kansainväliseen toimintaan. Apurahat julistetaan yleensä haettavaksi maaliskuussa. Julkisessa haussa olevien rahastojen apurahojen saantiin vaikuttavat jonkin verran alakohtaiset tekijät, kuten hakijamäärät ja perinteiset avustusten kohteet. Erittäin tärkeää on panostaa itse hakemuksen laadintaan ja siinä esitetyn tutkimussuunnitelman korkeaan tasoon. Lisätietoja: www.saatiopalvelu.fi Kansainvälinen rahoitus EU:lta voi hakea rahaa kansainvälisiin tutkimusprojekteihin. Lisätietoja mm osoitteista www.tekes.fi/eu/index.html ja www.cordis.lu. CIMO Kansainvälisen henkilövaihdon keskus CIMO myöntää ja välittää apurahoja suomalaisille ja ulkomaisille korkeakouluopiskelijoille, jatko-opiskelijoille ja tutkijoille sekä tieteen ja kulttuurin asiantuntijoille. Apurahoja myönnetään opintoihin, jatko-opiskeluun ja tutkimustyöhön Suomessa ja ulkomailla. Lisätietoja: www.cimo.fi The British Council Lisätietoja: www.britishcouncil.fi Fulbright Center Fulbright Center myöntää suomalaisille hakijoille apurahoja jatko-opintoihin ja tutkimustyöhön. Lisätietoja: www.fulbright.fi Pohjoismaat NordForsk myöntää apurahoja pohjoismaiseen tutkijankoulutukseen ja tutkijoiden liikkuvuuden edistämiseen. Lisätietoja: www.nordforsk.org Letterstedska föreningen myöntää apurahoja pohjoismaisiin opintomatkoihin, seminaareihin, konferensseihin ym. osallistumiseen. Lisätietoja: www.letterstedska.org Väitöstutkimusten julkaiseminen ja tiedotus Acta Scenica -julkaisusarja Teatterikorkeakoulussa suoritettavaa tutkimusta julkaistaan Teatterikorkeakoulun omassa Acta Scenica -sarjassa. Väitöstutkimusten kirjalliset osat Teatterikorkeakouun tutkimusneuvosto päättää väitöstutkimuksen kirjallisen osan julkaisutavasta väittelijää kuultuaan. Mikäli väitöstutkimuksen kirjallinen osa julkaistaan sähköisen julkaisun lisäksi myös painettuna versiona, väittelijän tulee neuvotella TeaKin tiedotus- ja julkaisupalveluiden kanssa painatustyön käytännön vaiheista. Tiedotus- ja julkaisupalvelut huolehtii yhteistyössä väittelijän kanssa julkistettavan tutkimuksen tiedottamisesta tiedotusvälineille. Tiedotus huolehtii arvostelukappaleiden toimittamisesta aiheesta kiinnostuneille toimittajalle. Tutkijan omalla vastuulla on levittää teosta alan tutkimus- ja taidekentälle. Kaikki väitöstilaisuutta koskevat tiedot (aika, paikka, vastaväittäjä, kustos jne.) toimitetaan tiedotus- ja julkaisupalveluille tutkimuskoordinaattorin kautta. Tiedotus- ja julkaisupalvelut laatii lehdistölle tiedotteen väitöstilaisuudesta. Yhteyshenkilönä tiedotuksessa on vastaava tiedottaja. |
|
| Julkiset | Arkisto |
|
Päivitetty: 04.05.2010
|