Avaintietoa Pyrkiminen Opiskelu Esitykset Tutkimus
Pyrkiminen
TeaK
Navigaatio
Oikopolut

Tahdotko taiteilijaksi?

Teatterikorkeakoulu on esittävien taiteiden yliopisto, alojensa uudistaja ja kiinnostusta herättävä tutkimusyksikkö. Tarjoamme koulutusta kandista tohtoriin. Meiltä voit valmistua valo- tai äänisuunnittelijaksi, tanssijaksi, koreografiksi, teatteri- tai tanssialan pedagogiksi, näyttelijäksi, ohjaajaksi, dramaturgiksi tai esitystaitelijaksi. Tarjoamme myös ruotsinkielistä näyttelijäntyön koulutusta.

Teatterikorkeakoulussa taide, esitys, koulutus ja tutkimus ovat jatkuvassa vuorovaikutuksessa keskenään. Kaikki lähtee käsityötaitojen kartuttamisesta, mutta päämääränä on opiskelijan ajattelun kehittäminen ja taiteilijaksi kasvu. Yliopistona tehtävämme on tarjota vankka yleissivistys, ohjata kriittiseen ja tutkivaan ajatteluun. Maailma kansainvälistyy ja taiteilija-ammatit muuttuvat. Teatterikorkeakoulu on osaltaan kehittämässä ja uudistamassa suomalaista taidekenttää. Tutustu hakuohjeisiin ja pohdi, oletko motivoitunut ja halukas pyrkimään Teatterikorkeakouluun.

Paula Tuovinen
Rehtori

Lisätietoja Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnoista (huom! ennakkotehtäviä ei tarkenneta eikä selitetä) ja koulutuksesta saa hakijapalveluista:

Teatterikorkeakoulu
Hakijapalvelut
Haapaniemenkatu 6
00530 Helsinki
puh. 0400 792 002 
sähköposti: hakijapalvelut@teak.fi

 

 

Hakijan opas 2012

Yleiset ohjeet hakijalle (lue tämä ensin).

 Ohjeet hakukohteittain:

Kolmi- ja viisivuotiset koulutusohjelmat -> Hakuaika on päättynyt! 

Hakuaika: 5. – 16.3.2012
Haku päättyy: 16.3.2012 klo 16.15
Näyttelijäntyön koulutusohjelma
Dramaturgian koulutusohjelma  
Ohjauksen koulutusohjelma 
Valosuunnittelun koulutusohjelma
Äänisuunnittelun koulutusohjelma 
Tanssin koulutusohjelma 

 

Kaksivuotiset maisteriohjelmat ja maisteriopinnot -> Hakuaika on päättynyt! 

Hakuaika: 6. – 24.2.2012
Haku päättyy: 24.2.2012 klo 16.15

Näyttelijäntyön maisteriopinnot 
Dramaturgian maisteriopinnot 
Ohjauksen maisteriopinnot 
Valosuunnittelun maisteriohjelma 
Äänisuunnittelun maisteriohjelma 
Tanssinopettajan maisteriohjelma 
Teatteriopettajan maisteriohjelma 

Opettajan pedagogiset opinnot (60 op)  Haku päättyy: 24.2.2012 klo 16.15 -> Hakuaika on päättynyt! Opettajan pedagogiset opinnot

 

Ruotsinkielisen näyttelijäntyön koulutusohjelmaan sekä esitystaiteen ja -teorian, tanssijan ja koreografin maisteriohjelmiin otetaan uusia opiskelijoita seuraavan kerran vuonna 2013.



Päivitetty: 19.03.2012 Hannele Ylönen