Rehtori Paula Tuovinen valittiin UNIFI:n toiseksi varapuheenjohtajaksi
Helsingin yliopiston rehtori Thomas Wilhelmsson ja Teatterikorkeakoulun rehtori Paula Tuovinen on valittu Suomen yliopistot -yhdistyksen (UNIFI) varapuheenjohtajiksi. Puheenjohtajana toimii rehtori Lauri Lajunen Oulun yliopistosta.
Paula Tuovinen valittiin myös taideyliopistojen edustajana työryhmään, jonka tehtävänä on seurata yliopistojen vuoden 2010 rahoitusta ja hoitaa siihen liittyvää edunvalvontaa, valmistella rahoitusmallia vuosille 2013–2016 sekä valmistella yliopistolinjauksia hallitusohjelmaan 2011–2015.
Suomen yliopistot -yhdistyksen (UNIFI) tavoitteena on vaikuttaa yliopisto-, tiede- ja koulutuspolitiikkaan ja valvoa yliopistojen yhteisiä etuja. Unifi jatkaa vuonna 1969 perustetun Suomen yliopistojen rehtorien neuvoston työtä. Yhdistys käsittelee yliopistoja koskevia periaatteellisia ja laajakantoisia yhteisiä kysymyksiä korkeimman opetuksen, tutkimuksen ja taiteellisen toiminnan edistämiseksi. Yhdistyksen jäseniä ovat kaikki yliopistolaissa mainitut yliopistot sekä Maanpuolustuskorkeakoulu.
Linkki: http://www.rectors-council.helsinki.fi