Avaintietoa Pyrkiminen Opiskelu Esitykset Tutkimus
Produktiot
TeaK
Navigaatio
Oikopolut

Tanssin koulutusohjelma, kandidaatintutkinto

Tanssin kandidaatintutkinnon koulutusohjelmaan kuuluu 3 tanssiteosta, taiteellinen projekti sekä demoesityksiä.

Näiden yleisinä osaamistavoitteina on antaa opiskelijalle monipuoliset valmiudet toimia erilaisissa tehtävissä tanssitaiteen kentällä. Tavoitteena on, että opiskelija kykenee omaperäisyyteen, luovuuteen ja ennakkoluulottomuuteen suhteessaan tanssitaiteeseen ja hän kykenee avoimeen, vuorovaikutteiseen ja toisia kunnioittavaan työryhmätyöskentelyyn luovissa prosesseissa.

Ensimmäisenä vuonna liikeanalyysijakson päätteeksi opiskelija tekee demoesityksenä oman soolokoreografian. Keväällä toteuttavan tanssiteoksen tavoite on tutustuttaa opiskelijat ns. liikelähtöisen kompositiotradition tanssiteknisiin ja ilmaisullisiin haasteisiin.

Toisen vuoden syksyllä toteutetaan improvisaatiota menetelmänä käyttävä tanssiteos sekä teatterityöpajan demoesitys. Keväällä toteutetaan tanssiteos, jossa laajennetaan ymmärrystä koreografisten menetelmien ja lähtökohtien

moninaisuudesta. Jo opittujen metodien ja käytänteiden lisäksi opiskelija osaa käyttää koreografisten käsikirjoitusten mahdollisuuksia tanssiteosten rakenteina ja ymmärtää niiden haasteet tanssijantyölle.

Kolmannen vuoden syksyllä toteutetaan tanssiteos yhteistyössä koreografian toisen vuosikurssin maisteriopiskelijoiden sekä valo-, ja ääni-, lavastus- ja pukusuunnittelijaopiskelijoiden kanssa. Yhteistyön tavoitteena on saattaa yhteen saman sukupolven tekijät jo opiskeluaikana sekä syventää ymmärrystä tanssiteoksen eri osa-alueista ja omasta taiteellisesta työskentelystä alkuideasta aina valmiiseen teokseen ja esityksiin. Kolmannen vuoden keväällä tehtävä taiteellinen työ voi olla tanssijantyö tanssiteoksessa, oma koreografia/studioesitys, tai muu taiteellinen projekti. Tässä työssä opiskelija osoittaa itsenäisyyttään ja kypsyyttään taiteilijana. Hän ymmärtää työnsä tiedollisen ja taidollisen viitekehyksen ja pystyy työskentelyllään artikuloimaan teoksen taiteellisia tavoitteita. Taiteellisen projektin reflektion kirjallinen dokumentaatio muodostaa merkittävän osan opinnäytteenä tehtävästä portfoliosta.
..................................................................................................................
Tanssijan maisteriohjelma

Tanssijan maisteriohjelman tutkintovaatimuksiin kuuluu kolme tanssiteosta.

Näiden yleisenä osaamistavoitteena on, että opiskelija rakentaa ammattitaitoaan laaja-alaiseksi, monipuoliseksi ja eriytyneeksi ja hän ymmärtää syvällisesti tanssijan työn rakentumista, teoksen luovaa työprosessia ja esittämisen erityisiä ja moninaisia tapoja ja laatuja.

Ensimmäisen vuoden syksyllä opiskelija tekee pienen sooloesityksen, jossa hän työskentelee oman liikkeen ja sen merkitysten maailmassa hahmottaen näin omaa erityisyyttään tanssijana. Ensimmäisen vuoden keväällä opiskelija syventää ymmärrystä tanssijan työstä yhteistyössä koreografiopiskelijan kanssa tehtävässä esityksessä tai esityksellisissä projekteissa.
Toisen vuoden keväällä toteutetaan taiteellinen opinnäyte. Siinä opiskelija osoittaa hallitsevansa laajan tanssijantyön kokonaisuuden tanssiproduktiossa, joka voi olla laitoksen tanssiryhmän teos, koreografiopiskelijan työ tai tanssijantyö työharjoitteluna ammattiryhmässä.

TADaC on Teatterikorkeakoulussa toimiva, tanssijan maisteriohjelmaan sisältyvä, ammattimainen tanssiryhmä. Tanssijoina toimivat viimeisen vuoden maisteriopiskelijat ja koreografeina vierailevat ammattikoreografit. Ryhmän tarkoituksena on luoda siltaa opiskelun ja työelämän välille ja helpottaa näin siirtymistä ammattikentälle. TADaC esittelee kerta toisensa jälkeen uuden tanssijasukupolven ja antaa esimakua tulevasta.

Tietoa TADaC ohjelmasta 2011
..................................................................................................................
Koreografin maisteriohjelma

Koreografin maisteriohjelman tutkintovaatimuksiin kuuluu neljä tanssiteosta.

Tanssiteosten yleisinä osaamistavoitteina on, että opiskelija omaa henkilökohtaisen, luovan ja jäsentyneen käsityksen niistä moniulotteisista tavoista, joilla koreografia merkityksellistyy taiteena. Lisäksi hän kykenee suunnittelemaan ja toteuttamaan koreografisia teoksia ja toimimaan luovassa vuorovaikutuksessa taiteellisen työryhmän kanssa.

Ensimmäisen vuoden syksyllä opiskelija tekee sooloteoksen, jossa hän osaa käyttää koreografian perusopintojen tietoja ja taitoja sekä omaa kokemusmaailmaansa sooloteoksen rakentumisen apuna. Kevään teoksessa opiskelija osoittaa kykenevänsä luovaan vuorovaikutukseen opiskelijakollegoidensa kanssa ja suunnittelemaan sekä toteuttamaan pienimuotoisen teoksen tai
 koreografisten harjoitelmien sarjan, jossa ’keskustelee’ luovasti eri kompositioperinteiden kanssa.

Toisen vuoden syksyllä toteutetaan teos yhteistyössä valo-, ääni-, lavastus -, ja pukusuunnittelijoiden sekä tanssin koulutusohjelman 3. vsk:n kanssa. Tavoitteena on, että opiskelija osaa toimia hedelmällisesti, tavoitteellisesti ja suunnitelmallisesti taiteellisessa työryhmässä sekä kykenee hahmottamaan teoksen kaikki eri osa-alueet sekä sen sisällöllisen, tuotannollisen että rakenteellisen ympäristön.

Viimeiseksi opiskelija tekee taiteellisen opinnäytteen, jossa osoittaa kykenevänsä itsenäiseen taiteelliseen työskentelyyn. Hän kykeneeluomaan teoksen, joka kattaa kaikki koreografisen työn vaiheet ja antaa käsityksen opiskelijan valmiuksista toimia ammattikoreografina ja mahdollisuuksista löytää oma laatunsa taiteilijana.

Päivitetty: 09.09.2010
JulkisetArkisto

Päivitetty: 09.09.2010 Sari Koskinen
2
Toukokuu 2012
vk Ma Ti Ke To Pe La Su
18
 
1
2
3
4
5
6
19
7
8
9
10
11
12
13
20
14
15
16
17
18
19
20
21
21
22
23
24
25
26
27
22
28
29
30
31
Ajankohtaista
24.5. The Other in the space of An-Other by Suvadeep Das
30.5. Kierto
8.6. Tomi Humaliston väitöstilaisuus