| Oikopolut |
Ari Tenhula: Väliaika, interaktiivinen tanssivideoinstallaatio, ensi-ilta 15.1.2008. Kuva Teemu Määttänen
|
| Kirsi Monni | |
|
Professori, tanssitaiteen tohtori Kirsi Monni on työskennellyt tanssitaiteen parissa koreografina, tanssijana, opettajana ja tutkijana 1980-luvun alusta lähtien. Hän on luonut yli 30 omaa tai tilaustyönä toteutettua tanssiteosta eri tanssiryhmille ja free lance tanssijoille. Tilaajina on ollut mm Helsingin Juhlaviikot, Helsinki Dance Company, Aurinkobaletti ja Ateneum-sali. Teoksia on esitetty tanssinäyttämöiden lisäksi ulkomaisilla ja kaikilla keskeisillä kotimaisilla festivaaleilla. Hänet on palkittu mm. Tanssin valtionpalkinnolla (Zodiak present ry:lle) sekä tanssitaidetoimikunnan Suomi Palkinnolla ja hänelle on myönnetty tanssin viisivuotinen taiteilija-apuraha vuosina 1996, 2002 ja 2008. Monni on toiminut opettajana ja luennoitsijana vuodesta 1986, ennen kaikkea Teatterikorkeakoulussa, mutta myös muissa yliopistoissa sekä erilaisissa seminaareissa ja kouluissa. Monni valmistui tanssitaiteen tohtoriksi vuonna 2004. Taiteellisen tutkimuksen kirjallisessa osassa hän analysoi tanssitaiteen paradigmaattisia muutoksia Martin Heideggerin fundamentaaliontologian avulla sekä luonnosteli ajankohtaista ontologiaa taidetanssille ja tanssijan työlle. |
Monni on Zodiak – Uuden tanssin keskuksen (entinen Zodiak Presents) perustajajäsen. Hän työskenteli sen hallituksessa ja taiteellisessa johtoryhmässä kahden vuosikymmenen ajan sekä taiteellisena johtajana vuonna 2008. Monni on myös toiminut mm. Helsinki Act festivaalin (1996–2001) sekä Sivuaskel festivaalin (2002–2008) taiteellisessa johtoryhmässä sekä Suomen Estetiikan Seuran hallituksessa (2009–) Hänet nimitettiin koreografian professoriksi Teatterikorkeakoulun tanssitaiteen laitokselle vuonna 2009. |
| .................................................................................................................. |
| Ari Tenhula
|
|
|
Tanssija, koreografi. Tanssitaiteen maisteri teatterikorkeakoulusta 1988.
|
|
| .................................................................................................................. |
| Julkiset | Arkisto |
|
Päivitetty: 23.11.2010
|