| Oikopolut |
|
|
| TADaC – Theatre Academy Dance Company | |
|
TADaC on Teatterikorkeakoulussa toimiva, tanssijan maisteriohjelmaan sisältyvä, ammattimainen tanssiryhmä. Tanssijoina toimivat viimeisen vuoden maisteriopiskelijat ja koreografeina vierailevat ammattikoreografit. Ryhmän tarkoituksena on luoda siltaa opiskelun ja työelämän välille ja helpottaa näin siirtymistä ammattikentälle. TADaC esittelee uuden tanssijasukupolven ja antaa esimakua tulevasta! Ensimmäinen TADaC toteutettiin lukuvuosina 2007–2008 taiteellisena johtajanaan koreografi Jenni Kivelä. Vuodesta 2009 ryhmän taiteellisena johtajana on toiminut professori Ari Tenhula. Syksyllä 2010 aloittava TADaC 2011 on järjestyksessä kolmas ryhmä. TADaCin ensi-ilta on TeaKissa perinteisesti tammikuussa, syyskauden harjoitusjakson jälkeen. Ohjelmistossa on kaksi eri teosta. TeaKin esitysten jälkeen ryhmä kiertää esiintymässä kotimaassa ja ulkomailla. Kaksi aikaisempaa TADaCia ovat esiintyneet mm Oulussa, Kuopiossa, Tampereella, Lontoossa, Tallinnassa ja Ottawassa. Katsojia ryhmälle on tähän mennessä kertynyt jo useampi tuhat ja vastaanotto on ollut erinomainen. TADaC 2011 koreografit ovat Liisa Risu ja Ari Tenhula. Tanssijat: Anniina Jääskeläinen (Nimeämätön), Unna Kitti (Tumma), Kati Korosuo, Kaisa Pesonen, Eeva Rantala ja Mirva Väänänen Ensi-ilta on Teatterikorkeakoululla 14. tammikuuta 2011 klo 19:00. Muut esitykset: ma 17.1. klo 19.00, ti 18.1. klo 19.00, to 20.1. klo 19.00, pe 21.1. klo 19.00,
Seurava TADaC esittäytyy yleisölle 2013. Seuraamalla tätä sivua pysyt ajan tasalla.
katso kritiikki: http://www.skenet.fi/artikkeli/11/01/tadac-2011
|
HBL 2011: ”Ungdomar med glöd”
HS 2011: ”Ari Tenhulan ja Liisa Risun koreografiat tarjoavat loistavan haasteen maisteriopintonsa päättäville tanssijoille.” |
| .................................................................................................................. |
| TADaC 2011 Ohjelmisto
|
|
TADaC 2011 esittää kahden tanssiteoksen illan; Tumma, koreografia Liisa Risu ja Nimeämätön, koreografia Ari TenhulaTeoksista:Liisa Risun koreografian lähtökohtana on hänen teoksensa Tumma, joka kantaesitettiin Zodiakissa 24.9.2009. Uusi versio on ensimmäistä lyhyempi ja nähdään tällä kertaa kuudelle tanssijalle sovitettuna. Teoksen lähtöpisteenä on ollut Samuel Beckettin myöhäiskauden pienoisromaani Huonosti nähty huonosti sanottu (Mal vu mal dit, 1981). Tumma ei kuitenkaan ole näyttämötulkinta Becketin teoksesta, vaan itsenäinen tanssiteos. Koreografia: Liisa Risu Äänisuunnittelu: Jussi Saivo Valosuunnittelu: Pekka Pitkänen Pukusunnittelu: Riitta Röpelinen Lavastus: Jyrki Pylväs Tanssija-koreografi Liisa Risu on työskennellyt monipuolisesti nykytanssin, teatterin ja sirkuksen kentillä yli kahdenkymmenen vuoden ajan. Ari Tenhulan Nimeämätön rakentuu interaktiossa tanssijan liikkeen, kanssatanssijoiden välisten impulssien ja yleisön assosiaatioiden kanssa. Teos avaa kehollisuuden ja näyttämötapahtuman katsojassa synnyttämälle |
assosiaatiovirralle mahdollisuuden muokata esityksen dramaturgiaa. Näin esitys tekee näkyväksi osan siitä monimuotoisesta merkityksenmuodostamisketjusta, joka usein tanssiesityksissä jää näkymättömiin. Samalla osa esityksestä muuttuu ennakoimattomaksi, itseään luovaksi tapahtumaksi.
|
| .................................................................................................................. |
| TADaC 2011 Kiertueella | |
|
Kajaani Tanssii -tapahtuma 5.2.2011 Kaukametsän sali, Kajaani. www.kajaanidance.fi
Vierailuesitys Kuopiossa /Itäinen tanssin aluekeskus perjantaina 11.2.2011 klo19:00. Esityspaikka:Sotku, Suokatu 42/2 Tampere, Tanssivirtaa –festivaalilla 15.4. Nimeämätön Festivaalin ohjelma: http://www.tanssivirtaa.net/ Järvenpää, Järvenpää talo/Sibelius-sali 25.5. Nimeämätön. Illan aloittaa Taideputous, jossa nähdään kauden parhaimpia esityksiä ja taideteoksia Taiteen perusopetusta tarjoavilta toimijoilta. Mukana on Järvenpään opisto, Keskisen Uudenmaan musiikkiopisto, Keski-Uudenmaan tanssiopisto, Kuvataidekoulu ja Suzuki-yhdistys. Ilta alkaa klo 18:00, TADaCin osuus klo 19:00. http://www.jarvenpaa.fi/tapahtuma/nayta.tmpl?id=2396;sivu_id=236 Tallinna, Tallinn Treff festivaali toukokuu. TADaC esittää Liisa Risun koreografian Tumma – kuolemantanssi viidelle Kanuti Gildi-salissa 31.5. 2011 klo 18:30. Lisäksi 30.5. klo 14:00 teoksesta nähdään lyhennetty versio katuesityksenä vanhan kaupungin sydämessä, Luonnontieteellisen museon pihalla.
TADaC 2011 kiertue on nyt ohi. Kiitos kaikille yhteistyötahoille! Seuraava TADaC kiertää vuonna 2013.
Sanna Suonsyrjä, tuottaja
|
|
| .................................................................................................................. |
| Julkiset | Arkisto |
|
Päivitetty: 21.06.2011
|