| Oikopolut |
| Taiteellisen tutkimuksen tohtoriohjelma | |
|
Taiteellisen tutkimuksen tohtoriohjelma on Teatterikorkeakoulun, Kuvataideakatemian, Sibelius-Akatemian ja Aalto-yliopiston Taideteollisen korkeakoulun yhteinen hanke. Se on ensimmäinen taideyliopistojen välinen pelkästään taiteelliseen tutkimukseen keskittynyt tohtorikoulutusohjelma, jossa tutkimisen lähtökohtina ovat taiteen käytännöt, taiteellinen ajattelu, havainto ja toiminta. Nelivuotinen tohtoriohjelma alkaa tammikuussa 2012 ja päättyy joulukuussa 2015. Tohtoriohjelmasta valmistuu tänä aikana vähintään 5 taiteen tohtoria. Tohtoriohjelma on saanut rahoitusta Suomen Akatemialta. Lisätietoja taiteellisen tutkimuksen tohtoriohjelmasta antavat koulutusohjelma johtaja, professori Esa Kirkkopelto, puh. 0400-792 594, ja ohjelman koordinaattori Hanna Westerlund, puh. 0400-792 026. |
|
|
Päivitetty: 25.01.2012
|